Ruokakassit menevät kuin kuumille kiville ResQ:ssa, minkä takia suosittelemmekin ruokakauppoja tekemään tarjouksia erilaisista ruokakasseista. Ne ovat myös helppo ja nopea tapa käyttää ResQ:ta, koska kauppojen arki on usein hektistä ja ylimääräistä aikaa ei ole paljon.
Ruokakasseissa parasta on se, että voitte kerätä niihin laajan valikoiman erilaisia päivittäin vaihtuvia tuotteita. Välillä on mahdotonta ennustaa, mitä tuotteita päätyy hävikkiin, minkä takia ruokakasseihin on helppo kerätä sellaisia tuotteita joissa viimeinen käyttöpäivä on tulossa vastaan. Myös parasta ennen -päiväyksen ylittäneitä tuotteita voi myydä ResQ:n kautta. Viimeisen käyttöpäivän ylittäneitä tuotteita ei saa myydä ResQ:ssa. Vaikka jokainen kassi onkin uniikki, niin voitte silti hyödyntää samaa tarjouspohjaa. Muistattehan tällöin kirjoittaa tarjouksen kuvaukseen, että kassin sisältö vaihtelee päivittäin ja milloin tuotteet ovat erääntymässä.
Monet ruokakaupat myyvät ruokakassien lisäksi esimerkiksi leipäkasseja, hevikasseja tai yllätyskasseja. Voitte käyttää myös luovuuttanne ja myydä esim. vegekasseja tai aamupalakasseja. Alla esimerkki tarjouksesta.
Katso myös meidän perussäännöt ResQ-tarjoajille sekä ohjeistukset kauppasi markkinointiin, jotta tavoitat kaikki potentiaaliset asiakkaat.